25. toukokuuta 2013

♣ Aarteita sateenkaaren päästä ♣


REFLECTION
RAIN DROPS

Sade ei ole kivaa, ulkona on harmaata ja joutuu kököttämään sisällä tai juoksemaan vesisateessa nahkatakin alla. Tosin pikkulapset, jotka juoksevat jalkapallon perässä, piristävät sateista päivää huomattavasti. Kuitenkin sateen jälkeen tapahtuu paljon kaikenlaista kaunista, ja upeaa ja onnellista. 

Pelastin meidän metrin pituiselta pihatieltä 3 kotiloa meidän kukkapenkkiin piiloon ihmisten ja koiran jaloilta. Ne heiluttelivat sarvia, liekö kertoivat että sade meni, vaiko siitä että sadetta tulee lisää. Kaikki tuoksui ihanalta, aurinko pilkisti pilvien takaa, luoden taianomaista kimallusta ympärillensä.

Metsä kiilsi ja kimalteli, esitteli vehreyttään. Oloni oli kuin päivänsäteellä, keijulla, jollain hennolla olennolla, kun hellästi astelin keskelle juuria ja havunneulasia, pehmeitä lehtiä ja valkoisia kukkia. 

ROOTS
IMG_6880

Sateen jälkeen voi tosiaan löytää kimaltelevan kurta-aarteen sateenkaaren lopusta. Sain nimittäin uuden puhelimen sen tilalle, jonka heitin vessanpönttöön. Olen iloinen.

Ja vietin ihanaisen päivän miehekkeen kanssa leffassa, kun rullasta pyöri The Great Gatsby. Tirautin muutaman kyyneleen, ihastuin ja jäin kaipamaan 1920-luvulle New Yorkiin, rahan ja hauskanpidon maailmaan. 

Veera

23. toukokuuta 2013

♣Rääsyjä♣


SMILEY
SMILEY TOP

Nyt vietetään sadepäiviä aurinkoisten päivien jälkeen. Kuitenkaan en luovu shortseista, vaan vedän vain paksummat sukkahousut päälle ja kunnon kengät jalkaan ja matka jatkuu. 
Musta tuntuu etten omista vaatteita. Tuntuu kuin kaikki vain näyttäisi typerältä päälläni. Kuitenkin jonain päivinä onnistun näyttämään jotenkin edes hyvältä. Ja olen rakastunut noihin shortseihin, ne on vain niin taivaalliset.

MAXI SKIRT
CHEAP MONDAY

Saanko esitellä: ihanainen maastonvihreä maksihame, joka ei ole vielä päässyt blogin puolella vilahtamaan vaikka kuukauden olen tainnut sen omistaa. Se on vain niin mukava, tyylikäs ja näyttävä. Rakastan sitä, vaikka miehekkeeni vihaa sitä. 

Toinen asia mistä poikaystäväni ei pidä: Cheap Monday. Mutta en voinut sanoa ei tälle topille kun se oli pari viikkoa sitten alennuksessa Nellyssä. Oikeasti olisin halunnut mustan version, mutta 25 euroa topista on mielestäni liikaa, joten tyydyin tähän "pilven harmaaseen" (vaaleanlila sanon minä) versioon 15 euron hintaan. 

Enää 15 päivää. Mutta arvaatteko mihin?

Veera
ps. ulkoasu jäi kesken, pahoittelen.

21. toukokuuta 2013

♣Ja kysyt miksi kyyneleet♣


OKSAT

Ei ole mukavaa tapella, ainakaan aamusta ja koulumatkalla. Ei ole mukavaa saada itkukohtuas, joka ei lopu, vaikka kuinka yrittäisi. Yritin olla vahva, miettiä vahvuutta, tuntea sen, mutta täytyy kohdata totuus: olen heikko, kun kyse on sinusta. Ei ole mukavaa mennä koko luokan, vilkaista opettajaa joka katsoo sinua kysyvästi ja karata sermin taakse, koska et pysty estämään kyyneliäsi. Onneksi opettajamme on ymmärtäväinen, ja päästi minut kotiin.

NOSTURI

Ei ole myöskään hauskaa tiputtaa kännykkäänsä vessanpönttöön, ja nähdä, kuinka näyttö sammuu hiljalleen mustaksi. Siinä tilanteessa olisin voinut kuolla. Toisaalta se on kivaa, että saan nyt pitkään kaipaamani uuden puhelimen hieman rikkinäisen ja sekoilevan tilalle. 

En halua pelätä. En halua olla ahdistunut. En halua olla varuillani, miettiä, jos katoatkin elämästäni. Tai joku tärkeä katoaa elämästäni. En halua jäsennellä ajatuksiani uudestaan, en halua kohdata mitään surullista. En halua rakentaa elämääni uudestaan, sillä pidän siitä tällaisenä. En halua enempää draamaa, vähempikin riittäisi. En halua toista kumppania, en halua menettää yhtäkään ystävää, joista olen niin huono pitämään kiinni. 

Minä haluan olla nyt onnellinen. Ja se ei onnistu, jos sinä et puhu minulle.

Veera

18. toukokuuta 2013

♣Kesästä♣


SNAIL

Iltaisin pystyy lähtemään pitkille kävelyille, ilman, että jäätyy kuoliaaksi. Aurinko paistaa ja odottelen jo ensimmäistä kesäistä ukkosmyrskyä. Etana ei tainnut ennustaa meille mitään, hämmentyi vain kun nostimme sen keskeltä tietä turvaan. 

SUNDOWN

Auringonlaskut ovat niin kauniita. Vielä kun jaksaisi nousta niin aikaisin, tai valvoa koko yön, niin näkisi auringonnousun. Puissa on vihdoin lehdet ja maailma muuttuu aina vaan värikkäämmäksi. Ja aina saa vähentää vaatteitaan, kohta sitä loikotellaan jo rannalla. En voi kuvitella että on enää 3 kunnollista keittiöpäivää jäljellä. Ja ensi syksynä odottaa työssäoppiminen. 

GIRL TAKING PICTURE

Ruokatori valtasi taas Hämeenpuiston, mutta se oli jo niin nähty että sen kävi nopeasti läpi. Tuhlasin taas rahojani suklaahedelmiin kun en muistanut niiden maksvan niin hirmuisesti. Mutta kaikkialla ihmiset olivat iloisia ja kaikkialla oli vihreää ja kesäistä. Ihanaa. 

PEPEE

Veera

15. toukokuuta 2013

♣Mä häpeän niin tätä, koomista esitystä♣


MOSS GREEN

Kyllä, kesälläkin voi käyttää villapaitaa. Eikä edes tullut kuuma. (toisaalta siellä ei nyt vielä ihan ole kunnon kesä)
Sammaleenvihreää, ruskeaa. Hiuksetkin kerrankin nätisti letillä.

MOCCASINS
CASUAL

Iso kauluspaita, supersankaritoppi, korkeavyötäröiset farkkushortsit, mokkasiinit ja ikivanha vyö jostain H&M:n lasten osastolta, joka on juuri sopiva vyötärölle. Voisin käyttää korkeavyötäröisiä shortseja joka päivä, mutta yritän käyttää muitakin vaatteita. Varsinkin näitä, jotka ovat tälläkin hetkellä päälläni. Kiva pikku yksityiskohta, mahtava väri, mukavuus mutta näyttävät päällä silti upeilta.

LIGHT FROM THE WINDOW

Samettitoppi, samaiset shortsit, verkkosukkikset ja samettikorkkarit. Mun mielestä aika pähee kokonaisuus, vaikka totesin, että korkkarit on mulle hieman liian isot, mutta korjaan tuonkin asian jollain konstilla. Vitsit kun on hiukset on menny tuona päivänä ihanasti kiharalle, kun taas nytten niillä on ollut jotain vaikeuksia, joten nuttura päässä mä kiidän tuolla. 

Veera

14. toukokuuta 2013

♣Retki rannassa♣

SHOES AND WATER

Pyynikin rannassa käy kova tuuli ja aallot hakkaa rantakiviä, saaden aikaan sen ihanan äänen.
Lenkkeilijöitä juoksee molempiin suuntiin, kun me kävellään vain hitaasti ja puhutaan asioista, joiden aiheet vaihtelee suuresti. Me nauretaan ja kävellään vain eteenpäin.

LITTLE CABIN

Ihmetellaan pikkuista graffittien töhrimää mökkiä, puhutaan koulujen lopun juhlistamistavasta Tampereella, ja vain kävellään. Löydetään kaikkea jännää ja vähemmän jännää.

asd

Rosendahlin rannasta me noustaan ylöspäin, kohti Pyynikin näkötornia. Viimeisillä metreillä jalat huutaa apua, ja nauretaan itsellemme, samalla kun urheilijat juoksevat portaita ylös ja alas. Kahvi ja munkki. Elämä on joskus kyllä parhautta.

Veera

12. toukokuuta 2013

♣Say MIAOW♣


whitecatkollaasi
cats
BROWNCATkollaasi

Miaow. Kissat on niin suloisia, mutta koirat on mukavia. Kun muutan omaan kotiin, ostan karvattoman kissan ja opetan sen seuralliseksi. Muuten olen hyvin surullinen. Kissa on opiskelijoiden lemmikki, koira perheiden. Miaow. 

Kissa vai koira?

Veera

10. toukokuuta 2013

♣Hiukset ne liehuu tuulessa♣


rawr
curlyhair

Keskijakaus ja äärimmäinen sivujakaus (joka ei pysynyt paikallaan).
Kiharoita latvoissa ja täysin suoraa.
Ja hiukset, jotka muuttaa väriä valaistauksen mukaan. Vitsi että mä tykkään niistä!

JELLONA
vrääy

Terävää kiharaa, tällaisenä köpöttelin vappuna Koskenrannassa siideripullo kädessä. Oli pakko leikkiä jellonaa, noi hiukset tuntu niin ilmavilta ja isoilta. Näytin ihan kasarilapselta ja John Lennon - lasit ois kruunannut koko asukokonaisuuden, mutta jätin ne suosiolla kotiin, etten hukkaa niitä. 

Olenpa minä vaalea. Toisaalta en kyllä koskaan rusketukkaan. Vaikka kuinka istuisin auringossa ja palvoisin sitä. Tämä väsynyt jäätelönmyyjä kiittää ja kuittaa. Huomennakin saa tulla ostamaan jäätelöä multa Tampereen rautatieaseman edestä. Hillun siellä koko päivän.

Veera

8. toukokuuta 2013

♣Kameleontin vaatekierrätys♣


INTIAANI
INTIAANI2

On ihanaa tuntea itsensä intiaanilapseksi pitsimekossa, hapsukengissä, avonaisissa hiuksissa ja sulkakaulakorussa. On ihanaa pukeutua kevyesti, näyttää paljasta pintaa, hyppelehtiä kivillä, etsiä puista nuppuja, ulkoiluttaa koiraa ja kaatua syliisi raskaan päivän jälkeen.

80

Välillä olen kasarilapsi bändipaitoineni ja korkeavyötäröisine shortseineni kiharretuilla hiuksilla, joskus hipsteri miesten kauluspaidan, maastonvihreiden housujen, aurinkolasien ja suttuisen nutturan kanssa. Olen kameleontti, olen se mitä haluan olla silloin kuin haluan. Huomenna olisi muuten Tampereen paikallisprotussa "Tule sellaisena kuin et ole"- disco, mutta en tiedä haluanko pukeutua. Discoon haluan. 

GRR
RED SHIRT

Haluatteko te katsella muutamaa mun naamakuvaa seuraavassa postauksessa? Niissä olisi kivoja tapoja laittaa hiuksia. Vaatteista puheenollen, blogikirppis on nyt pystyssä. Klikkaa itsesi sisään tästä. Hyviä shoppailuhetkiä! 

Veera

♣Ihanaa, tuoleja!♣


CHAIR

Mulle haettiin kaksi täyspuista 1970-luvun tuolia. Oon ihan rakastunut. Ne on niin nätit.
Pieniä kulumajälkiä havaittavissa, mutta ei se mitään.Hiomapaperi ja huonekaluöljy pelastavat tuolit!

CHAIR

Pääni on pyörinyt viime aikoina vaatteiden, musiikin ja koulun ympärillä. Koitan saada uusia vaatteita mutta samalla tyhjätä vaatekaappiani, joten ehkäpä näkyy jotain blogikirppiksen tapaista kunhan saan kaapin tyhjättyä.
Sain korjattua mun punaisen napapaidan napin vihdoin! Sitten kun ilma lämpenisi vielä hieman, niin uskaltaisin sitä käyttää.

Veera

5. toukokuuta 2013

♣Photograph♣


YOGHURT
FLOWERS IN THE DIRT
BROKEN DOOR

Mulla ei oikeastaan ole nyt mitään sanottavaa muuta kuin kuvat.
Väsymys, pelko, jännitys. 
Miltä teistä tuntuu tänään?

Veera

3. toukokuuta 2013

♣Onko graffitit taidetta?♣


GRAFFITTI WALL

Tampereella Pispalassa on paljon rakennuksia, joita koristaa maalilla suihkutetut kirjoitukset ja maalaukset.
Jopa asuintaloja, mutta suurimmaksi osaksi hylättyjä rakennuksia, kuten vanhaa tulitikkutehdasta.
Jotkut graffiteista ovat tosi kauniita ja innovatiisia, kuten esimerkiksi Hervannan uimahallin portaikon alkuperäiset maalaukset, joita kukin on sitten käynyt sotkemassa ja korjailemassa oman mielensä mukaan. 

BUILDING

Kuitenkaan en tajua, miksi jokainen uusi rakennus täytyy töhriä jollain "tekstillä" josta kukaan ei saa selvää mitä siinä lukee. Se ei ole taidetta, se on täyttä tuhrintaa. Taidetta ovat ne graffitit, jotka esittävät tai olevat esittämättä jotain, mutta niissä täytyy olla jotain, mikä sää ihmisen pysähtymään tai ajattelemaan maalausta.
Joko se on graffitin sanoma, upea tekniikka tai yksinkertaisesti vain sen silmiinpistävyys.

ALONE AT THE ROOF

Kuitenkin graffittien täyttämät paikat vetävät minua oudosti puoleensa. Mieleni tekee hautautua niiden salaisuuksiin, ja tutkia niiden tarkoituksia. Mitä maalaajaa on ajatellut kyseisellä hetkellä, kun on spray-pullolla taidettaan töhertänyt? Poliiseja, yhteiskuntaa vaiko jotain ihmistä? Graffitit kuuluvat tietyllä tavalla katukuvaan, mutta ne eivät saa olla muuten ristiriidassa kaupungin ulkonäön kanssa. Eihän kukaan halua, että jotain kirkkoa käydään "koristamassa", mutta juuri tikkutehtaan kaltainen hylätty paikka on asiallinen, vaikka kaikki sinne maalautetut ovatkin luultavasti kiellettyjä, ilman lupaa tehtyjä (korjatkaa jos olen väärässä?) toisin kuin Hervannan uimahallin portaikon maalaukset.

Veera